TOSIASIOITA SUOSITTELUMARKKINOINNISTA

Mitä on "suosittelu"- tai "monitasomarkkinointi" ?

Suosittelumarkkinoinnin syntyhistoria juontaa alkunsa 1940-luvun USA:sta. Emme kuitenkaan tässä yhteydessä käsittele tarkemmin markkinintimuodon historiaa vaan nykyisyyttä. Analysoidaan nyt suosittelumarkkinointia tarkemmin.

Tämä markkinointitapa voi todellakin tuoda suuria muutoksia elämääsi. Suosittelumarkkinointi on markkinointikeino, jossa yritys markkinoi tuotteensa ja palvelunsa solmimalla suhteet asiakkaisiinsa, jotka hoitavat kyseisen yrityksen tuotemarkkinoinnin henkilökohtaisella suosittelulla. Yritys maksaa tuotteitaan suositteleville asiakkailleen markkinointipalkkioita. Jokainen suosittelun kautta toimintaan mukaan tullut uusi asiakas voi niin halutessaan toimia myös itse kyseisten tuotteiden suosittelijana ja hankkia itselleen suosittelupalkkioita. Toisin sanoen nämä uudet asiakkaat rekrytoivat ja kouluttavat itsenäisesti uusia suosittelijoita. Ajan kanssa näin toimien syntyy asiakasorganisaatio, jonka liikevaihdosta organisaation rakentaneelle henkilölle maksetaan markkinointipalkkioita ja bonuksia.

Kaikille yhtiöille syntyy kustannuksia yhtiön liiketoiminnan pyörittämisestä. Tämä vaikuttaa esim. tuotehankintoihin, henkilöstöön, markkinoinnin ja myynnin talousarvioihin. Perinteisesti yritykset ovat käyttäneet huomattavia summia mainontaan mm. televisiossa, aikakausilehdissä ja monissa muissa medioissa. Suuria summia kuluu myös erilaisiin toimeksiantoihin, joilla yritys saa itselleen uusia asiakkaita, jotka käyttävät kyseisen yrityksen tuotteita ja palveluita.

Luonnollisesti myös niillä yrityksillä, jotka markkinoivat tuotteensa ja palvelunsa suosittelumarkkinoinnin kautta on omat budjettinsa markkinointia ym. vastaavia asioita varten. Sen sijaan, että kyseiset yritykset maksaisivat suuria summia perinteistä tapaa käyttäen he maksavat palkkioita ja bonuksia heidän asiakasverkostoilleen, henkilöille, joiden suosittelutyön tuloksena yritys on saanut uusia asiakkaita.

Yleensä yritykset maksavat palkkioita tuotteiden tai palveluiden vähittäissmyynti- tai tukkuhinnoista neljästä tai useammasta asiakassukupolvesta ( tasosta ). Esimerkki... Sinä sponsoroit mukaan ystäväsi Pekan ( 1.tasosi )ja hän vuorostaan sponsoroi mukaan Riitan ( 2.tasosi ) jne.( Sponsorointi on eräs suosittelumarkkinoinnin termeistä ja tarkoittaa seuraavaa: Sinä näytät ja neuvot esim. ystävällesi kuinka markkinointi käytänössä toimii ja autat häntä toimimaan samoin kuin itsekin toimit ).

Riitta ei olisi tullut mukaan toimintaan ellei Pekka, jonka sinä sponsoroit mukaan olisi sponsoroinut häntä. Tämä on syy miksi yhtiö maksaa sinulle sekä Pekan ja Riitan tuoteostoista palkkioita. Organisaatiosi näyttää aivan kuin sukupuulta, jossa on taso toisensa jälkeen ja sinä saat itsellesi palkkioita, kun näillä tasoilla olevat jäsenet / asiakkaat ostavat tuotteita itsellensä. Tästä on syntynyt termi monitasomarkkinointi.

Onko suosittelu- tai monitasomarkkinointi ns. pyramidisysteemi ?

Pyramidisysteemit ovat laittomia.

Sen sijaan suosittelumarkkinointi on ollut tunnustettu liiketoimintamuoto yli 40 vuoden ajan ympäri maailmaa.

Perusasetelma, josta pyramidisysteemin tunnistaa on se, että liittymismaksut ovat erittäin korkeita, ilman mitään vastinetta tuotteiden tai palveluiden muodossa.

Toinen mahdollisuus pyramidisysteemin tunnistamiseen on suuret rahalliset vaatimukset osanotosta koulutustilaisuuksiin tai isot minimi-investoinnit, joita vastaan voidaan hankkia tuotteita sekä ansaita bonuksia muiden jäsenten rekrytoinnista. Luonnollisesti uuden jäsenen mukaan tuonut sponsori saa huomattavan korvauksen uuden jäsenen liittymismaksusta.

Sekä vielä kolmantena tunnistamiskeinona on ettei tarjottaville tuotteille sekä palveluille ole määritettävissä mitään markkina-arvoa pois luettuna niiden henkilöiden investoinnit, jotka ovat maksaneet järjestelmälle rahaa päästäkseen markkinoimaan kyseistä systeemiä muille. Pyramidisysteemien päämääränä on olla rahantekojärjestelmiä, joissa liittyjä ei saa maksamiaan rahojaan vastaan mitään tuotteita tai palveluja, jotka olisi tarkoitettu todellisille asiakkaille realistisilla markkinahinnoilla.

Onko sitten suosittelumarkkinointi laillista liiketoimintaa ?

Kyllä ehdottomasti suosittelumarkkinointi on laillista, rehellistä ja luotettavaa liiketoimintaa. Aivan kuten muussakin liiketoiminnassa - suosittelumarkkinoinnissa mukana olevat alan johtavat yritykset toimivat omassa liiketoiminnassaan rehellisesti ja luotettavasti, voimassaolevien lakien ja asetusten mukaan toimimalla. Suomessa suosittelumarkkinointia valvoo Suomen Suoramarkkinointiliitto, jolla on suosittelumarkkinointiin oma ohjeistuksensa. Internet: http://www.ssml-fdma.fi

Onko suosittelumarkkinointi nopeasti rikkaaksi bisnes ?

Ehdottomasti ei, suurin osa markkinointiin mukaan lähteneistä ihmisistä ei ole välttämättä juurikaan vaurastunut ensimmäisten kahden - kolmen mukanaolovuoden jälkeen. Realiteettina voidaankin sanoa, että useimmille suosittelumarkkinointi on " vaurastu HITAASTI " bisnes. Menestys vaatii paljon kovaa työtä, kärsivällisyyttä, sinnikkyyttä, aikaa ja rahaa, vahvaa menestymisen halua ja " en luovuta koskaan " asennetta. Menestyksen saavuttaminen ei ole helppoa missään liiketoiminnassa ja suosittelumarkkinointi ei todellakaan ole muita helpompi tie menestykseen.

Miksi valitsisit suosittelumarkkinoinnin ?

Suosittelumarkkinointi on kaikkea sitä mitä vapaa yritteliäisyys voi olla - unelmien toteutumista lähdettäessä liikkeelle aivan tyhjästä.

Suosittelumarkkinointi tarjoaa meille, jotka emme ole syntyneet hopealusikka suussamme mahdollisuuden aloittaa oma henkilökohtainen bisnes ilman suuria alkuinvestointeja, aikaisempaa kokemusta tai koulutusta. Sinä opit ja ansaitset.

Useat yritykset markinoivat tuotteitaan tai palveluitaan suosittelumarkkinoinnin kautta, koska yritys säästää näin sekä ajankäytössään, että kustannuksissa, jotka aiheutuvat mainonnasta ja tuotteen markkinoinnista lopullisille kuluttajille.

Vertailtaessa suosittelumarkkinointia tavanomaiseen tuotteiden markkinointimenetelmään, tuojien, tukkuportaan ja vähittäismyynnin kautta niin huomaamme, että suosittelumarkkinoinnissa mukana olevilla yrityksillä on alhaiset aloitus- ja työllisyyskustannnukset, niin lyhyellä kuin pitkällä aikajaksolla mitattuna. Tämä auttaa alentamaan toimintakustannuksia, jotka useilla yrityksillä ovat melko korkeat ja näin säästyneet pääomat voidaan käyttää yrityksen tuotteiden tutkimus- ja kehitystyöhön.

On vielä hyvä huomata, että suositteluyhtiöiden omistajilla on yleensä vankka omakohtainen kokemus alasta ja he haluavat auttaa ihmisiä saavuttamaan taloudellisen riippumattomuuden. Muista kuitenkin, että vaurastuminen on tulos omista henkilökohtaisista ponnisteluistasi. Palkkiosi ovat suoraan sidoksissa tekemääsi työhön.

Tarvitseeko sinun olla myyntitykki tai ns. "Heavy-Hitter" ?

EI TARVITSE, EI TODELLAKAAN ! ! !

Sinun ei tarvitse olla suosittelumarkkinoinnin tai kaupallisen alan ammattilainen. Monet alan suurista menestyjistä ovat tulleet hyvin erilaisista sosiaaliryhmistä ja taustoista ja saavuttaneet huomattavaa menestystä urallaan.

He ovat aivan tavallisia ihmisiä aivan kuin sinä ja minä. Heillä on kuitenkin ollut vahva halu muuttaa omaa elämän tilannettansa, ilman että heidän henkilökohtainen persoonallisuutensa olisi muuttunut. He ovat toimineet aivan yksinkertaisesti ja normaalisti, saaneet uusia ystäviä, esim. kotikutsuilla, jotka ovat olleet enemmänkin pienimuotoisia yksityistilaisuuksia, tavanneet uusia ihmisiä lähikaupassa ja myyneet itsensä ja ideansa heille aivan kuin me kaikki teemme jokapäiväisessä elämässämme.

Useimmat "heavy-hitterit" polttavat itsensä kuiviin pitäessään kiinni omasta aikataulustaan. He lentävät ympäri maata osallistuakseen erilaisiin kokouksiin, tapaavat ihmisiä muutaman tunnin ajan ja eivät ole koskaan tavattavissa silloin kun sinä tarvitset heidän tukeansa. Heidän menetelmiään noudattaen hyvin harvat pystyvät tuplaamaan oman organisaationsa, "heavy-hitterit" ovat itseasiassa koneita, jotka rekrytoivat taukoamatta muita ihmisiä - uupuen lopulta totaalisesti.

Varmaan ihmettelet, mitä "heavy-hitter" loppujen lopuksi tarkoittaa ? Ehkä yhdestä tuhannesta suosittelumarkkinointiin mukaan lähtevästä ihmisestä voidaan käyttää tätä termiä. "Heavy-Hitterit" ovat henkilöitä, jotka rekrytoivat satoja, jopa tuhansia ihmisiä mukaan omalla karismallaan ja charmillaan. Heillä on ylivoimainen myynti- ja esiintymistaito, sujuva kielenkäyttö sekä muita vakuuttavia ominaisuuksia. Muutamille ihmisille nämä ominaisuudet kehittyvät ajan kanssa aivan luonnostaan. "Heavy-Hitterit" eivät kuitenkaan välttämättä ole parhaiten ansaitsevia markkinoijia, vaikka he erottuvatkin selvästi näiden ominaisuuksiensa vuoksi muista ihmisistä.

Tämän osion päätteeksi voimme vielä todeta sen, että suosittelumarkkinointi on suurenmoinen mahdollisuus tavallisille ihmisille, sinulle ja minulle ansaita täysiaikaisia ansioita osa-aikaisesti ponnistelemalla kodeistamme käsin. Sinun ei todellakaan tarvitse olla nyt, eikä huomenna heavy-hitter tai supermyyjä saavuttaaksesi menestystä suosittelumarkkinoinnin parissa. Aivan tavalliset ihmiset ovat saavuttaneet omalla kovalla työllään henkilökohtaista menestystä.

Mitkä ovat avaintekijät taloudellisen menestyksen saavuttamiseksi suosittelumarkkinoinnissa ?

Oikea yhtiö ja yhteistyökumppanit:

1. Valitse tunnettu ja luotettava yhtiö, joka toimii pitkän tähtäimen periaatteella.
2. Valitse hyvä sponsori, joka auttaa sinua silloin kun sinä tarvitset häntä.
3. Valitse hyvä ylälinja, joka on auttamassa sinua silloin kun tarvitset heidän apuaan.

Mitä tarvitset itseltäsi:

4. Ole rehellinen, kärsivällinen, peräänantamaton, positiivinen, lahjomaton, totuudenmukainen, tukea antava ja vielä viimeisenä kohtana, et anna periksi missään tilanteessa ( Muista, sinä voit epäonnistua vain jos jätät leikin kesken ).
5. Mikäli sinulla on läheinen ystävä tai kumppani, niin sinulla täytyy olla heidän varaukseton tukensa.

Kuinka hoidat omaa toimintaasi:

6. Promotoi omaa toimintaasi yksinkertaisella tavalla, jotta organisaatiosi voi tuplautua helpoimmalla tavalla.

Kuinka löydät oikean ja luotettavan yhtiön ?

Ei ole olemassa salaisuuksia tai erityisiä ohjeita yhtiötä valittaessa. Tärkeimmät huomioitavat seikat ovat:

  • Tuote:
    Pidätkö tuotteista ja käytätkö itse niitä mielelläsi ? Ovatko ne korkealaatuisia ? Onko hinta kilpailukykyinen ?

  • Markkinointijärjestelmä:
    Kuinka paljon saat palkkioita ja minkälaisilla kriteereillä palkkiokertymät määritetään ? Onko sinulle ja tuleville kumppaneillesi määritetty kuinka suuret volyymivaatimukset ? Onko mahdollisesti jotain rajoituksia ? On olemassa monia toisistaan poikkeavia järjestelmiä, joista muutamat ovat huomattavan edullisia muihin verrattuna. Ole varovainen, mikäli sinulle luvataan korkeita yli 65 %:n ulosmaksuja liikevaihdosta. Tavanomainen ulosmaksu on välillä 55 % - 60 %.
  • Omistajat ja yhtiön johto:
    Ketkä ovat yrityksen taustalla ? Mitä he ovat tehneet aiemmin ? Kuinka paljon heillä on kokemusta ?

  • Yhtiön vakavaraisuus ja historia:
    Kuinka kauan yhtiö on toiminut ? Kuinka vakavarainen yhtiö on ? Kuinka paljon pääomaa on käytössä ? Minkälaisia mainintoja sekä uutisia yhtiön toiminnasta on julkaistu viime aikoina ? Mitä aiemmin julkaistuja uutisia löydät arkistoista ?
  • Yhtiön tulevaisuus:
    Onko tämä yhtiö valmis toimimaan markkinoilla
    MENESTYKSELLISESTI seuraavat 20 + vuotta. ( Mikäli kysyt tätä heiltä itseltänsä puhutaankin jo sadasta vuodesta ! :) )

Sinun täytyy uskoa niihin arvoihin ja tuotteisiin, joita yhtiö edustaa. Pidä silmäsi auki kriittisesti, mutta mikäli todella uskot yhtiöön, sen tuotteisiin sekä markkinointijärjestelmään voit hyvillä mielin aloittaa oman toimintasi suosittelumarkkinoinnin parissa.

Sen jälkeen kun olet löytänyt yhtiön, johon olet tyytyväinen sinun täytyy sitoutua siihen 18 - 36 kuukaudeksi. Tämän verran aikaa vie yleensä toiminnan rakentaminen kantavalle pohjalle. Mikäli et ole valmis sitoutumaan omaan toimintaasi, niin on parempi ettet aloita ollenkaan. Säästät näin vain aikaasi ja ponnistelujasi. Suosittelumarkkinointi ei ole nopeasti rikkaaksi peliä, vaan pysyvälle ja kestävälle pohjalle rakennettavaa henkilökohtaista suosittelutoimintaa. Liike-elämässä yleensäkin kaikki itsenäinen liiketoiminta vaatii minimissään 2- 3 vuotta kovaa työtä, ennenkuin toiminta saadaan vakiintumaan kantavalle pohjalle.

Useilla yhtiöillä ei ole käytössään riittävästi pääomaa, yhtiöitä johdetaan huonosti tai niiden tuotteet ja markkinointijärjestelmät ovat todella heikkoja. Ole varovainen valitessasi yhtiötä, jonka kanssa toimintasi aloitat.

Monet suosittelumarkkinointiin lähteneet uudet yritykset ovat aivan kuin mikä hyvänsä uusi yritys - useimmat poistuvat markkinoilta viiden vuoden kuluessa.

Huomioi tämä: Tarvitaan keskimäärin 18 - 36 kuukautta ennenkuin suosittelumarkkinoinnissa saavutetaan riittävä toimeentulo. Mikäli valitsemasi yritys epäonnistuu, samoin käy myös sinulle ja koko organisaatiollesi niin ylä- kuin alalinjallesi.
Kukaan ei pysty sanomaan sitä, että pystyykö toimintansa juuri aloittanut yhtiö menestymään tulevaisuudessa. Valitse siis yhtiö, jolla on todellisia näyttöjä menestyksestä pitkältä aikajaksolta.

Huolimatta siitä, että löytäisitkin hyvän yhtiön, joka on toiminut jo muutamia vuosia se ei välttämättä ole kohdallasi menestys. Yhtiön tuotteiden markkinointi saattaa olla sinulle vaikeata ja mikä vielä tärkeämpää se voi olla sitä myös koko organisaatiollesi. ( Mikäli pystyt markkinoimaan tuotteita, joita on vaikea myydä, hankala selvittää mitä niillä loppujen lopuksi tehdään jne. se on varmaankin upeaa sinun kannaltasi, nopeasti ajateltuna ! Mutta sinun täytyy ajatella niitä ihmisiä, jotka ovat kumppaneitasi tulevaisuudessa ja joiden kanssa rakennat omaa suosittelutoimintaasi. Kaikki eivät voi olla huippulahjakkuuksia. )

Muutamat suositteluyhtiöt edyllyttävät sinulta tuotteiden varastointia. Kaikilla ihmisillä ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia tehdä suuria investointeja omaan tuotevarastoon ja markkinoida tämän jälkeen tuotteet omille jälleenmyyjille sekä kuluttajille. Tämä markkinointimalli vaatii suuria myyntivolyymeja organisaatioltasi ja yleensä myös sinulta itseltäsi.

Eräät yhtiöt sen sijaan ottavat hoitaakseen asiakkaiden tilaukset sen jälkeen kun, sinä olet omalla suosittelutyölläsi tuonut yhtiölle uusia asiakkaita. Tämä toimintamalli on helppohoitoisin sinun kannaltasi katsottuna. Ei investointeja, eikä turhaa hässäköintiä.

Merkittävä tekijä yhtiötä valittaessa on yhtiön edustamat tuotteet, joiden täytyy olla korkealaatuisia sekä ainutkertaisia, joita ei OLE ylihinnoiteltu sekä vielä joita vain kyseisen yhtiön asiakkaat voivat hankkia. Tämä auttaa sinua rakentamaan omaa toimintaasi. Mikäli tuotteet eivät ole laadukkaita, sinä ja koko organisaatiosi olette ennen pitkää burn outissa yrittäessänne löytää uusia asiakkaita.

Kuinka löydät hyvän sponsorin ja ylälinjan ?

Ota yhteys mahdolliseen sponsoriisi ja kysy häneltä mitä tukea ja koulutusta hän ja hänen ylälinjansa voi sinulle antaa.

Tutki tarkoin kaikki saatavilla oleva materiaali sekä kyseisen linjan toimintamenetelmät. Mieti mielessäsi mm. tuplaamisen helppoutta, rekrytointia, koulutusta ja sitä onko kyseisellä organisaatiolla näyttöä menestyksestä. Mikäli on, niin sinä olet löytänyt menestyjien tiimin, jonka kanssa sinun on hyvä työskennellä.

Muista vielä kuitenkin seuraavat asiat tulevaa ylälinjaasi valitessasi: ovatko he rehellisiä, kokeneita, yhteistyökykyisiä ja johtamistaitoisia henkilöitä ? Ovatko he tosissaan yrityksen ja tuotteiden / palveluiden kanssa, joita he promotoivat. Antavatko he tukeaan alalinjalleen seuraavat 18 - 36 kuukautta tai vielä pitempäänkin ?

Vai ovatko he niitä ihmisiä, jotka eivät ole tosissaan oman toimintansa kanssa eivätkä näin ollen työskentele yhden yrityksen kanssa riittävän pitkään menestyäkseen. Mikäli he ovat tätä tyyppiä niin pysy kaukana heistä, koska he ovat jatkuvasti rekrytoimassa sinua eri yhtiöihin. Et todennäköisesti koskaan saavuta kestävää menestystä suosittelumarkkinoinnin parissa mikäli sponsorisi on tätä tyyppiä. Kysypä, kuinka monessa yhtiössä he ovat olleet mukana viimeisen 18 kuukauden aikana.

Voitko toimia useammassa kuin yhdessä yhtiössä samanaikaisesti ?

Kyllä, mikäli kaikki mitä teet on tuotteiden käyttämistä, eikä niiden markkinoimista. Sinun päämääräsi täytyy olla työskentely ainostaan YHDEN yhtiön kanssa 18 - 36 kuukautta.

Tämä on AINOA tie hyviin ansioihin ja pitkän aikajakson menestykseen. Etsi hyvä sponsori ja yritys, jonka toimintatavoista sekä tuotteista pidät ja ponnistele kohti päämääriäsi ja myös sinä voit olla menestyjä.

Vielä yksi asia. On selvää, ettei tällä sivulla annetuista ohjeista löydy vastauksia kaikkiin kysymyksiisi. On muistettava ettei kaikkiin kysymyksiin itseasiassa edes ole olemassa mitään yksinkertaisia vastauksia.

Copyright © 1996-2004
Rolf C. Zimmerli ja Petri Kokko
World Plus Marketing Group

Pääsivu

FAQ   Informaatio   Life Plus   Linkit   Palaute   Palkkiot   Tuotteet   World Plus   Yhteystiedot

Päivitetty 19.06.2001
Copyright © 1999-2004
World Plus Marketing Group Finland
Petri Kokko PIN 729 2184, GSM 050 - 521 9008
http://www.suosittele.net